10.11.07

Suomeksi tällä kertaa

Oikeasti en jaksaisi kirjoittaa, mutta jos ei ole muutakaan tekemistä (lauantai-iltana klo 10 jälkeen) niin tämähän on sentään edes jokseenkin hyödyllistä. Saan käsiteltyä asiat kirjoittamalla ne jonnekin, samalla ylläpidän kirjoitustaitojani ja te saatte kuulla minun elämästäni (*hurraa*).

Tämä viikko on ollut erittäin tylsä, rehellisesti sanoen en ole tehnyt muuta kuin lukenut, tullut kotiin illalla ja katsonut jonkun TV-ohjelman. 49 tuntia koulussa, maanantaina alfakurssi ja eilen Baggis. Tosin olen vielä hieman flunssainen, joten olen ottanut mahdollisimman rauhallisesti. Myönnän olevani nörtti ja todella tylsä. Ensi viikolla meillä nimittäin on tentti, joten olen yrittänyt lukea koko viikon, jottei minun viikonloppuna sitten tarvitsisi lukea. Nyt sitten viikonloppuna kun minulla on vapaa-aikaa tuntuu siltä että minun pitäisi lukea. Onneksi meillä kuitenkin on ollut sen verran ohjelmaa etten ole päässyt stressaamaan liikaa lukemisestani vielä :P. Huomenna minun kuitenkin pitää tehdä vähän tehtäviä, joten ihan vapaata viikonloppua en pääse viettämään.

Okei, kyllä elämässäni muutakin on kuin koulu, mutta tällä hetkellä tuntuu aika puuduttavalta kun kokoa ajan on pakko ajatella opiskelua. Perjantain Baggis oli todella hauska, lauloimme SingStaria ja keskustelimme Jokelan tapahtumista. Tänään meillä oli isoskoulutus, joka oli antoisaa, kuten aina. Tykkään todella olla nuorten kanssa! Iltapäivällä Freja perheineen tuli kylään viettämään Frejan ja Janin kihlautumista vielä kerran. Huomenna me menemme heille kylään ja illalla meillä on raamattupiiri. Toivottavasti ehtisin jossain välissä punttikselle, endorfiininpuute alkaa jo vaivata :D.

No comments: